Always being known as the horse-crazy girl

 Mukana menossa maailman tyylikkäin kypärä.

Vihdoinkin on sen ratsastuspostauksen vuoro! Viime aikoina on ollu niin paljon kaikkee muuta kirjoteltavaa, et nää ratsastusjutut on jääny tosi vähälle (varoituksena niille ei heppa-ihmisille, että tästä tulee pitkä postaus ja paljon analysointia treenistä, onnistumisista ja ongelmista). Kuitenkin oon vähintään kerran viikossa sinne tallille eksyny, vaikka en oo siitä kirjotellutkaan. Nyt oon treenannu pääosin Uruguianalla ja Lordilla ja oon menny aika monta kertaa ihan vaan sileellä, mikä on mun mielestä tosi hyvä. Sillon alussa hyppäsin aina vaan ja vaikka kuinka paljon tykkäänkin hyppäämisestä niin silti mun mielestä on tosi tärkeetä ratsastaa sileelläkin usein. Treeni on tuottanu tulosta ja nyt mun mielestä sujuu molempien heppojen kanssa jo paremmin!

Uruguiana on hevosena kiltti, reipas ja hypätessä mun mielestä aika rehti, mutta se helposti menee vaan sellasta tosi tikittävää ravia ja laukkaa ja juoksee alta pois, vähän silleen pääpystyssä että sulla ei oo siellä ohjalla minkäänlaista tuntumaa. Nyt kun oon enemmän treenannu Uruguianan kanssa, niin oon saanu ratsastettuu askellajit laadukkaammiks, niin että hevonen ottaa pidempää askelta ja polkee paremmin ja oon myös saanu ratsastettuu sitä hyvin ohjalle, että mulla on oikeesti kunnon tuntuma sinne suuhun. Muutama kerta ollaan myös hypätty rataa, yhellä kerralla meni ihan super hyvin, radassa oli paljon kiemuroita ja kaarteita. Keskityin ite paljon ja siihen kun yhdistettiin hevosen oma into hypätä niin hyvinhän se sujui. Heppa tuntui hyvältä, rytmi oli hyvä, paikat osu kohilleen ja koutsilta saatiin kehuja. Toisella kerralla kun hypättiin rataa, sain hevosen ratsastettuu hyvin verkassa, mutta kun ruvettiin hyppäämään niin koko paketti hajos ja tuntu et mikään ei onnistunu. :D Rytmi ja se hyvä laukka katos ihan kokonaan, joka esteellä tultiin ihan juureen tai sit tosi kauas ja rupesin ite hyppäämään ennen hevosta ja mitähän kaikkee säätöö... Että siis Uruguianan kanssa on ollu onnistumisia ja epäonnistumisia, mut onneks enemmän niitä onnistumisia. Sileellä ratsastan yleensä enemmänkin itsenäisesti, yleensä teen paljon kiemuroita, ympyröitä, siirtymisiä, avoja, väistöjä jnejne.

Lordilla oon kanssa ratsastellu sileellä noita samoja juttuja ja sen lisäks ollaan hypätty muutama kerta. Lord on hevosena taas sellanen (opettaja on antanu sille lempinimen joka suomennettuna tarkottaa jotain kulkukoiran tapaista :D) että jos siltä ei vaadi niin ei se viitsi tehdä, siitä huomaa että se on tuntihevonen. Sileellä ratsastaessa se on aluks vähän junttura ja ei taipuis minnekkään ja kyselee että onko pakko liikkua ja niin edelleen, mutta hetken ratsastuksen jälkeen sekin rupee toimimaan oikein mukavasti. Hypätessä laukka täytyy saada hyväksi ja hevonen oikeesti pohkeen eteen, koska jos laukka on huono, se hyytyy ennen estettä ja joko tiputtaa tai menee ohi. Mutta sit kuitenkin, vaikka pitää ratsastaa eteen ja pohkeella sitä laukkaa hyväks, niin mun pitää aina muistaa pitää ohjilla hyvä tuntuma, koska jos se hevonen ei oo siinä ohjan ja pohkeen välissä niin sillä on taipumusta mennä ohi tai sit se tulee tosi helposti taas juureen tai hyppää kaukaa tai tiputtaa. Tän kultaisen keskitien löytämisessä on ollu mulla pientä onglemaa, välillä jään liikaa himmailemaan ja sit se laukka häviää jonnekkin ja välillä lähen tyrkkäämään ihan liikaa ja samalla unohdan sen ohjastuntuman. Mutta mun mielestä Lordinkin kanssa on ollut onneks enemmän niitä onnistumisia ja tosi usein saadaan virheet korjattua, jos alussa sujuu huonosti. Ja tosiaan se sileellä ratsastaminen on auttanut paljon, nyt tunnen jo hevosen paljon paremmin ja koko ajan asiat tulee sen kanssa helpommiks ja helpommiks. :)

Yhen kerran ratsastin myös valkoisella Faisão-nimisellä hepalla. Faisãosta ei tullu mun suosikkia, mutta jollain tavalla sillä oli hauskaa ratsastaa. :D Ratsastusrintamalla menee siis hyvin, jos ei lasketa sitä että vähän on ikävä tallitöiden tekemistä ja hevosten hoitamista. En nyt tiiä onks tää ihan normaalia, mut mulla on erityisesti ikävä aamutallin tekemistä ja sitä et sai aina ite hoitaa hevosen kun meni ratsastamaan. Kai tää heppailu oli Suomessa niin iso osa mun elämää ja talli oli kuin toinen koti, et tää on vähän hankalaa sopeutua tähän brasilialaiseen kulttuuriin, et mitään ei tehdä ite. Täällä on siis hevosenhoitajat, jotka laittaa sulle hevosen valmiiks ja purkaa sen pois tunnin jälkeen. Tää on taas ihan tätä tyypillistä brassi kulttuurii, et kaikessa ollaan laiskoja ja annetaan mielummin toisten ihmisten tehä asiat. :D No mut joka tapauksessa, aina autan sen verran hepan varustamisessa kun pystyn ja nyt ne hevosenhoitajat jo tietääkin, että tykkään auttaa ja saan aina esimerkiks pestä hevosen ite tunnin jälkeen, ellei se jatka toiselle tunnille.

Kirjotinpas nyt kauheen romaanin, mutta tiiän että aika moni heppaihminen lukee mun blogia ja muutenkin tää selkeyttää hirveesti omia ajatuksia ongelmista, tavoitteista ja sen sellasista kun kirjoittaa kaiken ylös. Sitten vielä pitä sanoo, että niinkuin aikaisemmin mainitsin niin mulla on huomenna ja sunnuntaina kisat! Sillä samalla Lordilla meen taas ysikymppii ja nää kisat on taas vaan osavaltion kesken, eli pelkästään Pernambucolaisille, kuten ne ekat kisat mihin osallistuin oli. Jospa tällä kertaa ne puomit pysyis tolpillaan ja mitään turhia kieltojahan ei tehdä, sen oon jo omassa mielessäni päättäny. :D Kisojen jälkeen kirjottelen tänne sit miten meni ja lisäilen paljon kuvia ja toivottavasti videookin!

-Kiira