23 huhtikuuta, 2012

National outbound training, Lahti

Lauantaina oli kauan odotettu Lahden vaihtarikoulutus, jossa oli siis kaikki Suomesta lähtevät 150 vuosivaihtaria ja siihen päälle kesävaihtarit ja vanhemmat. Porukkaa oli siis ihan kiitettävästi ja uutta informaatiota tuli myös! :)

Meille kerrottiin paljon kaikista tärkeistä asioista, säännöistä, vakuutuksista, lennoista ja rotexit kerto omia kokemuksiaan vaihdosta. Meillä oli päivän aikana myös kirjeenvaihtajan tunti, mikä mun kohdalla tarkoitti sitä että suunnistin samaan luokkaan kaikkien 12 muun ens vuoden brassivaihtarin kanssa kuuntelemaan kirjeenvaihtajan ja rotexien juttuja Brasiliasta ja sinne menemisestä ja siellä olemisesta. Saatiin tietää jo lentoaikatalu ja São Paulon maaohjelmakin! En yhtään odottanut että saataisiin tietää ne jo näin ajoissa, mutta parempi vaan!

Soviteltiin myös vaihtaritakit, eli sellaset siniset jakut joihin on sitten tarkoitus kerätä pinssejä (ja näköjään kaikkea muutakin, mitä vuoden aikana sattuu keräilemään) muilta vaihtareilta. Ostin koulutuksesta Suomi-pinssejä, mitä voin sitten ite jakaa muille, tosin niitä on vaan 30 kappaletta, että pääsen vielä itekkin askartelemaan. :D Mukaan lähti myös pinkki Rotary youth exchange-paita, mikä jostain syystä näyttää tässä kuvassa ihan punaselta. :D

 Mutta nyt on sitten 4D's hallussa ja lähtökuume nous vielä sata kertaa suuremmaks. Koulutksen jälkeen mulle tuli myös ihan erilainen motivaatio ruveta opiskelemaan portugalia, ja nyt ei sit millään fysiikan tehtävät ja ruotsin sanarit jaksais innostaa. :D No, onneks alle 3 kuukautta lähtöön!
Ainiin, voisin vielä täälläkin mainita, että paikalliset kertoi facebookin Rotary youth exchange-ryhmässä, että Caruaru nimisessä kaupungissa mun piirissä ooteltas suomalaisen tytön guarantee formeja. ;) Mulle ei oo tullu mitään varmaa tietoo vielä mistään, niin en vielä rupee vielä sen enempää hehkuttamaan. Mut en voi kyllä väittää etten olis innoissani! :D

-Kiira

17 huhtikuuta, 2012

If you can dream it, you can do it

Ajattelin seuraavaks tehdä postauksen ja kertoa siitä miten oon päässyt tähän tilanteeseen et oon muutaman kuukauden päästä lähössä vuodeksi Brasiliaan. Varotan jo nyt, postauksesta tulee pitkä. :D Toivottavasti joku ees jaksaa lukee. :)

Kaikki lähti ala-asteen loppupuolella, viidennellä tai kuudennella luokalla, kun muistaakseni luin jotain kirjaa missä kerrottiin vaihto-oppilaasta. Silloin innostuin ensimmäisiä kertaa asiasta, itseasiassa en varmaan ennen sitä edes tiennyt mitä on lähteä vaihto-oppilaaksi. Seiska-luokalla kerroin porukoille, että olis kiva lähteä joskus vaihtariksi. En silloinkaan vielä tiennyt asiasta hirveesti, ja ajattelin että olisin lähdössä Usaan tai Australiaan.

Mietin asiaa siinä sen muutaman vuoden, mietin aika paljon että miten pystyisin jättämään mun kaverit ja harrastukset tänne. Mitä vanhemmaks tulin, sitä varmempi olin että jonnekkin haluaisin lähteä. Ysillä rupesin sitten ihan kunnolla selvittelemään asioita, aluksi en tietenkään tiennyt muista kuin kaupallisista järjestöistä. Ne oli kuitenkin niin kalliita, että niihin ei ollut mitään mahdollisuuksia. Pieni epätoivo iski. Sitten rupesin miettimään kielimatkoja, jossain infossakin käytiin. Kielimatkalle olisin ehkä päässytkin jos olisin todella sinne halunnut ja tehnyt töitä sen eteen. Hylkäsin kuitenkin kielimatka suunnitelmat, samoin kuin IB-luokalle hakemis suunnitelmat, vaikka ei ollut todellakaan varmaa että minnekkään vaihtoon pääsisin. Tuolloin meidän opo sanoi mulle että jos olen tosissani ajatellut lähteä vaihtoon, ei kannata hakea IB:lle, koska sieltä on vaikea lähteä tavalliseen vuosivaihtoon (tai lähinnä tulla takaisin enää IB:lle.)


Tässä vaiheessa alko sit armoton eri järjestöjen ettiminen ja vertailu. Tutkin kyllä niin tarkasti niin monet järjestöt ja kaikki stipendi mahdollisuudet ja sen sellaiset, että ne on kyllä päässä vieläkin aika hyvin. Oon joillekkin kavereille vähän niinkuin vaihtarijärjestöwikipedia, tai ne ainakin osaa kääntyy mun puoleen kun ite miettii järjestöjä. :D Kun olin sitten käynyt kaikki järjestöt läpi, epätoivo rupes olemaan tosi suuri. Kaikki tuntui ihan liian kalliilta ja mahdottomilta, kaikki muut paitsi Rotary, jonka nettisivut oli silloin vielä hieman epäselvät ja ei oikein niistä saatu selville että täytyiskö meidän ottaa vaihtari. Selviteltiin sit asiaa ja sit oli se ihana päivä kun äiti lupas että saan hakea vaihtoon! Asia tuntui silloin vielä vähän kaukaiselta, mutta kuitenkin askeleen lähempänä mun unelmaa. Elokuussa olin yhteydessä Joensuun klubin nuosivaihto ihmisiin ja lähettelin vapaamuotoisen hakemuksen. Syksyllä mun ykkösmaatoive oli vieläkin Australia, mutta Brasilia astui pian mukaan kuvioihin kun rupesin miettimään laajemmin kaikkia vaihtoehtoja mitä oli. Samoihin aikoihin bongasin YFU:n global players-stipendin, ja käytiin sielläkin infossa ja hain stipendiä. Stipendiä hain ensimmäisenä vaihtoehtona Brasiliaan. Myöhemmin syksyllä kävin Rotaryn haastattelussa, joka kesti n.10 minuttia, ja oli ennemminkin keskustelu.


Joensuun Rotaryn kautta oli tänä syksynä neljä hakijaa, ja yksi valittaisiin. Epätoivo iski taas kun nuorisovaihtoasiamies soittelin vanhempien kanssa ja mainitsi samalla että ei ole aikoihin ollut näin tasavertaisia hakijoita. No reilu viikon päästä tuli kuitenkin se ehkä mun elämän paras puhelu, missä mulle kerrottiin että mut oli valittu niistä neljästä hakijasta. En hirveesti muista siitä puhelusta muuta, olin hieman sekaisin silloin. :D

Sitten alkoi se kuuluisa paperisota ja asioiden selvittely. Jouluksi kuitenkin oli asiat hallinnassa ja sitten eikun odotettiin maatietoja. Olo oli tosi helpottunut, vihdoinkin oli varmuus että tosissaan pääsee lähtemään. Kuitenkin alkuvuoden pari ekaa kuukautta tuntui niin pitkiltä, kun matietoja ei vaan kuulunut. Sitten 10.2 sain sähköpostia että olen lähdössä Brasiliaan, ja voi sitä riemun määrää.

Tässä sitä nyt ollaan, matkalla toteuttamaan unelmia, reilun kolmen kuukauden päässä Brasiliasta. Pikkuhiljaa se alkaa tuntua todelliselta, mä oon todellakin lähdössä vaihtariksi. Tän postauksen tarkotuksena oli kai kertoa että miten mä oon saanut toteutettua mun unelman, ja halusin vaan sanoa että uskokaa tekin omiin unelmiinne!

kuvat weheartit.com
 
-Kiira

15 huhtikuuta, 2012

district 4500

Mun Brasilian tulevan piiri on siis 4500, ja sijaitsee Brasilian koillisosassa. (Maat on jaettu rotari piireihin, esim. Suomessa asun piirissä 1430 eli Itä-Suomen piirissä) Piiri koostuu kolmesta osavaltiosta: Rio Grande do Nortesta, Paraíbasta, ja Pernambucosta. Osavaltiot ei oo mitään hirveen isoja, ja Pernambucon pääkaupunki Recife on alueen ainut yli miljoonan asukkaan kaupunki. Muita suuria kaupunkeja ovat Natal ja João Pessoa, jotka ovat Rio Grande do Norten ja Paraíban pääkaupunkeja. Rantaviivaa riittää ja ilmasto on päiväntasaajan läheisyyden vuoksi trooppinen, tällä hetkellä säät pyörii siinä +30 asteen molemmilla puolilla. Laitoin tähän alapuolelle tollasen epämääräsen kuvan missä näkyy muitakin kaupunkeja ja sit pari kuvaa noista isoimmista kaupungeista. Itken oikeesti kun en pysty laittamaan vielä iteottamia kuvia, vaan pitää tyytyä weheartitin ja googlekuvahaun kuviin. No 98 päivää lähtöön. ;)
Ja sit vielä pitää mainita, et mun blogilla on jo 50 lukijaa! En ois ikinä arvannu et näin montaa kiinnostaa mun blogi, mut kiva vaan! Ja kaikki uudetkin lukijat on tervetulleita! Ruksailkaahan tosta alapuolelta aina jos ootte lukenu ja kommentoikaahan postaustoiveita ja muutenkin kaikkee mitä mieleen tulee! :)

-Kiira

13 huhtikuuta, 2012

100!

Tänään tasan 100 päivää siihen kun ens vuoden brassivaihtarit lähtee Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti São Pauloa! Aika on menny tosi nopeesti, vastahan mä alotin lukion, hain vaihtariks ja täyttelin niitä miljoonia lappusia. Sitten sain tietää että lähen Brasiliaan ja sillonkin lähtöön oli vielä yli 5 kuukautta. Nyt lukion ykkösvuodesta jäljellä enää yks jakso, lähtöön reilu 3kk ja oottelen kaupunki ja perhetietoja. Mut hyvä vaan et aika menee nopeesti, koska tulisin muuten hulluks tän oottamisen kanssa!

Ens viikonloppuna on kauan odotettu Lahden koulutus, jonne tulee kaikki Suomesta lähtevät 150 vuosivaihtaria ja siihen päälle vielä kesävaihtarit. Ihanaa et vihdoinki näkee kaikki Brasiliaan lähtijät ja muutkin vaihtarit! Seuraava projekti olis esitelmän tekeminen (aiheena suomalainen musiikki) ja pitäis ruveta suunnittelee pinssejä ja käyntikortteja. :)

Tonight
We are young
So let’s set the world on fire
 
 We can burn brighter than the sun


 -Kiira